torstai 25. elokuuta 2016

Satoa talteen

Sienet ovat suuri intohimoni ja voisin tuolla sienimetsässä viettää vaikka kaikki kuulaat syyspäivät. Valitettavasti kalenteri näyttää siltä, että töissäkin on välillä käytävä, mutta työpäivän päätteeksi voi vanhoilta varmoilta paikoilta käydä napsimassa herkkuja talteen.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että meidän perheessä ei kukaan muu syö sieniä kun minä itse eli saan popsia kaikki ihan itse.


Kasvimaa viljely ei varsinaisesti ole ollut koskaan minulle kovin vahva laji. Tänä vuonnakin kylvöt jäivät vähän turhan myöhäiseen muiden kiireiden takia, mutta vaikka kesä aika sateinen on ollutkin on kasvimaa antanut meille jo paljon. 

Amppelikurkut onnistuivat loistavasti ja tuottivat kurkkuja pitkin kesää. Kolme tainta oli kuitenkin ehkä hivenen vähän laisesti että ihan omavaraisia olisimme olleet.

Kirsikkatomaatti sen sijaan ei pettänyt tänäkään vuonna, vaikka kasvihuonetta meillä ei ole kypsyi satoa mahtavasti jo heinäkuusta alkaen.

Varsinaiselle kasvimaalle kylvöt hoiti meidän herra 10v porkkanoiden ja herneiden osalta. Hernesato odottaa tuolla penkissä vielä korjaajaansa koska minä en niihin kuulemma saa koskea ja porkkanatkin alkavat olla jo valmiita.



Mitenkäs ne sipulit ja kesäkurpitsat sitten? Kesäkurpitsa taimia penikissä on kaksi kappaletta ja molemmat ovat tuottaneet tasan yhden kurpitsan eli ei tarvitse meillä tänäkään vuonna miettiä että leipoisinko kuivakakkuihin kurpitsaa - en leivo.

Toinen murheenkryynini on ollut aina sipuli. Sipulia en ole vieljellyt moneen vuoteen ja tässä syy:


Eli kuvassa on koko kesän 2012 sipulisato.... lajikkeita olin istuttanut tuona kesänä kolmea erilaista. Meni sitten herne nenään siinä määrin että en ole tuon kesän 2012 jälkeen sipuleita edes yrittänyt kasvattaa.

Tänä vuonna päätin kuitenkin maltillisesti yrittää ja ihan sanoisinko kohtalaisin tuloksin. Maahan istutin yhden istukassipulipussin ja tulos on tässä. Toivotaan että en munaa nyt tätä kuivatus vaihetta mitenkään vaan saamme ihan syödäksemme asti nämä yksilöt.

Väittäisin että saatan olla ihan kehityskepoinen viljelijä ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti