lauantai 31. joulukuuta 2016

Puuhellan pelastusta osa 4

Pikku hiljaa valmistuu. Edellisessä hellapostauksessa päästiin vaiheeseen jossa muuraukset olivat valmiina.

Seuraavaksi vuorossa oli hellan pellitys. Pellit tehtiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Tietysti ihan samanlaista peltiä ei ole edes saatavilla ja lapset totesivatkin lopputuloksen nähtyään että hella taitaa olla jo vähän liiankin hieno.



Suuret kiitokset avusta isä Pajuselle pellityksessä, ja toimituksen huomiona mainittakoot, että ulkokulman yläkulman on isännän ihan itse lyömä.

Leivinuuni muurattiin vielä kiinni (Jyvässeudun Kivityöpalvelu) ja sitten luukkujen maalaukseen. Luukut maalattiin hopeisiksi alumiinisilikaatilla (Termal) kuten olivat alunperinkin ja liesitaso vedettiin liesimustalla.


Leivinuuni sai "uuden" ehjän luukun ja samalla luukku muuttui samaan sarjaan kun muutkin hellan osat. Aikaisemmin tässä oli porin valun luukku, onko ollut alunperinkin eri paria, sitä ei tarina kerro.






Vesisäiliö löytyi myöskin tori.fi:n kautta Lahdesta. Pieniä muutoksia jouduttiin tekemään koska tämä versio oli vähän korkeampi kuin alkuperäinen.


Nyt jo kelpaa lämmitellä.


Hellan sivussa on työtaso joka on ihan nykysäädöstenkin mukaisesti myös turva-alue, vaikkakin hella on tiiliseiniä vasten. Tuo taso on ollut tähän asti pelkällä betonilla mutta 30-luvun betoni on sitä paljon murenevaa laatua hiekkapitoisuutensa vuoksi että aivan mahdoton puhtaana pidettävä.

Pohdimme pitkään millä taso pinnoitetaan mutta laattakaupassa se selvisi välittömästi. Majakiven haiku on ainut ja oikea vaihtoehto. Tiiliseinälle tulee suojaksi vielä 40 cm korkea karkaistu lasi.




Laattojen sommittelua. Verkkoihin kiinnitetyt laatat olivat liian symmetrisen näköiset, joten ei muuta kun mattopuukko heilumaan ja kiviä irrottamaan.



"Liimaa" alle ja laattaa päälle.



Saumaukseen käytimme Kiillon tummanharmaata sauma-jauhetta.



Isännän mallia työergonomiasta


Valurautaisen hellan kehyksen ja laatan väliin vedettiin vielä tulenkestävä silikooni, koska kehys laajenee ja supistuu lämpötilan mukaan.

Pesu ja putslaagi - ja kovaa käyttöä! Lasit vielä puuttuu ja kipinäsuoja palataan niihin kunhan saadaan ne "tehtaalta". 







 




Ja lähtötilannehan oli kuvin kerrottuna täällä ja operaatio palomuuri löytyy täältä


















2 kommenttia:

  1. Työtaso ja hella ovat hienoja, odotan että näen miten lasi sopii kokonaisuuteen- varmasti hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) lasia ja kipinäpeltiä täälläkin odotellaan. Lasifirmassa meni karkaisulinja kiinnin pyhiksi josko sitä loppiaisen jälkeen saataisiin jo tavaraa. Hieman jännittää tuo kiinnittäminen vanhaan tiiliseinään miten kestää ettei murene

      Poista