maanantai 30. tammikuuta 2017

Remppa ei etene

Otsikon dramaattisuudesta huolimatta mitään suurempaa dramatiikkaa tilanteeseen ei liity. Tammikuun on mennyt ja helmikuukin varmasti vielä menee metsätöissä. Kohteena on viime viikot ollut ranta. Kaislojen ajoa, raivaussahahommia ja järveen kaatumaisillaan olevien koivujen kaatoa. Mutta toki myös luistelua, potkukelkkailua ja lenkkeilyä järven ympärillä, sekä tietysti kuumaa kaakaota ja eväiden syöntiä.

Remonttipäivityksiä ei siis ole ihan hetkeen tulossa, mutta odottakaahan vaan kunhan päivä tästä pitenee...



Rantaviivaa on raivattu kaislikosta vapaaksi nyt sellaiset 50 metriä pidemmälle kuin viime talvena. Nähtäväksi jää onko tästä mitään apua. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että kaislat eivät menneenä kesänä levinneet niin pitkälle järvelle kun edellisenä vuonna, mutta voi kyllä olla pelkkä kuvitelmaakin.  



Tammikuu on loppiaisen tienoota lukuunottamatta ollut käsittämättömän lämmin. Ilmassa on selvästi jo kevään tuntua ja linnutkin siitä jo tiedottavat aamuisin.




Viime viikkojen puuhastelut takaavat ettei meiltä ihan heti nuo polttopuut pääse loppumaan. Seuraavaksi viideksi vuodeksi kalikoita varmasti riittää ja isäntäkin jopa jo jo mietti että voisikohan noita jopa muutaman kuution myydä - tosin tarkemmin keskusteltuamme päätyi siihen, että korkeintaan kaksi kuutiota on ylimääräistä.


Pienin metsuri otti tirsat työnteon lomassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti