lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ihanat, kamalat vai kamalan ihanat?

En kyllä osaa päättää itsekkään tykkäänkö näistä verhoista kamarissa vai en... mutta juu ei, ei näin! En tykkää!


Haluaisin meille johonkin huoneeseen verhot niin, että verhotanko on ripustettu tuohon yläikkunan alle, mutta nämä hörhötykset ei tässä ainakaan toimi.


Näyttää ihan sitä kun verhot olisivat tippuneet pois paikoiltaan. Vaihdetaanpa tangon paikkaa (ja kukaan ei nyt sitten kerro isännälle, että olen porannut ylimääräisiä reikiä hirsiin!!!!).


Paljon parempi setti - vieläkään en vaan ole kyllä ihan varma näistä. Ehkä kyse on vaan ajatuksesta? Jos joku olisi minulle 10-vuotta sitten kertonut, että tänään täällä ripustelen ruusukuvioisia beigellä höystettyjä pitsiverhoja ikkunaan, niin olisin toimittanut itseni jo ennakoivasti hoitoon! Äitini väittää tämän johtuvan iästä. Väitän kuitenkin, että edes äidilläni ei ollut 45-vuotiaana pitsisiä ruusuverhoja!!!! Mummollani sitä vastoin saattoi ollakin ja isomummollani nyt ainakin.


Verhot ovat aika haastava asia tällaisessa vanhassa hirsitalossa. Varsinkin nyt, kun kaikki seinät ovat hirsipinnalla ja huoneet ovat aika pimeitä. Ikkunoita valonlähteenä en haluaisi peittää ja kuitenkin tekstiilit ovat olennainen osa tunnelmaa. 


Ulkoapäin verhot eivät juuri edes erotu






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti