maanantai 17. huhtikuuta 2017

Isäntä sai verstashuoneensa

Millingtonin yksi iso haaste on kokoajan ollut varsinaisen työtilan puuttuminen. Pihassa komeilee iso hirsiaitta, jonka ensimmäisen aitan lattia on kappaleina. Kirjoittelinkin siitä viime viikolla täällä.


Pääsiäisenpyhät antoivat isännälle mukavan työrauhan puuhastella verstashuonetta valmiiksi. Ensimmäinen homma on kuitenkin maansiirtotyöt. Maata jouduttiin poistamaan kolme traktorin kauhallista ja lisäksi miehekäs kasa kiviä.



Maansiirtopuuhien jälkeen on vuorossa pantapuut ja vasat, joiden väliin tulevat tuulensuojalevyt.



Itse lattia tehdään ylijäämävanereista, joten kustannuksia tälle projektille kertyy vain vasoina olevista kakkosnelosista ja tuulensuojalevyistä.



Levyt paikoillaan ja valot katossa. Höyläpenkki ja työpöytä sisään ja päästäänkin hyllyjä kasaamaan (saisinkohan kuistilta jo kaikki työkalut pois???)




Höyläpenkki on isopappani käsialaa ja ehkä noin 70-vuotta vanha


Ikkunaremontti ulkoikkunoiden osalta siirtyy siis tuvasta tänne aittaan - joko ensi viikonloppuna? En osaa vielä sanoa, saattaa olla :)

Tupa on jälleen siis normaalissa asumiskäytössä ja perheemme olohuoneena, JEEEE!!!! (ikkunalistat vielä puuttuvat, mutta ei haittaa tahtia)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti