tiistai 12. toukokuuta 2015

Mööpelit etsivät paikkojaan

Talon jäämistössä on joitakuita hienoja esineitä. Yksi näistä on todella vanha klaffipöytä, josta klaffi on ottanut lähdöt joskus aikojen saatossa. Pöytä kuuluu ehdottomasti kamarin kalusteiden joukkoon, mutta mihin kohtaan huonetta pöytä sijoitetaan?



Toistaiseksi pöytä jää nyt ikkunan eteen, sopivasti kun on saman levyinenkin. Tuoli oli myös valmiiksi jo talossa ja sopii pöydän kanssa mielestäni hienosti, vaikka vähän uudempaa tuotantoa varmasti onkin kuin pöytä.

Ostin vuosi sitten tori.fi:stä 1800-luvulta peräisin olevan sivustalevitettävän talonpoikassohvan. Sohvalle ei meidän nykyisessä huushollissa oikein oikeaa paikkaa ole ollut, mutta nyt se pääsee arvoiseensa ympäristöön.

Sohva painaa kuin synti! Hikihän siinä tuli vaikka sitä osissa kotoa ulos rahtasimmekin. Vierashuoneen ovesta ulos saaminen vaati suorastaan avaruudellista hahmottamista, mutta tuli se sieltä. 

Sohvan alkuperäinen väri on ollut vihreä. Edellinen omistaja on jossain vaiheessa maalannut sohvan punaiseksi ja en ole asialle mitään tehnyt. Sävy osuu olemaan lähes täydellisesti sama kuin kamari lattialautojen väri, joten tässäkään vaiheessa värille ei tehdä mitään.


Onneksi muistutamme pituudeltamme isännän kanssa lähemmäksi 1800-luvun keskimittaisia ihmisiä. Satakahdeksankymmentäsenttisenä ei tässä petissä suorana mahtuisi nukkumaan. Patjat kävin leikkuuttamassa Etolassa erikseen ja ompelin pääliset niihin kuvassa näkyvästä flanelisesta pussilakanakankaasta, jonka löysin Jyskistä.

Päiväpeiton on virkannut tätini anoppi kalastajalangasta ja nyt sekin löysi ihan oikean paikan itselleen.


Verho- ja mattoasiat ovat vielä ratkaisematta, samoin valaisin. Lisäksi pitäisi keksiä jonkinlaista ratkaisua vaatteiden ja liinavaatteiden säilytykseen. Ikeasta kun niitä ei voi lähteä ostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti