keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tonttuja liikkeellä!

Yksi lapsuuteni lempikirja oli Suuri Tonttukirja, sitä käytiin lähikirjastosta lainaaamassa useaan otteeseen. Omasta kirjahyllystä tämä eeppos on sitten myöhemmin löytynyt jo paljon ennen lapsien syntymää. Kirjassa on jotain todella kiehtovaa ja luemme sitä lasten kanssa yhdessä nykyäänkin usein.


Nyt tästä ehdottomasti "tieteiskirjojen aateliin" kuuluvasta Wil Huygenin teoksesta on ihan käytännön hyötyä, koska kuinka ollakkaan, Millingtonin mailla asuu ihan oikeita tonttuja! En ole nyt päässyt vaan selvyyteen siitä minkä lajin tontuista on kyse. Epäilen vahvasti metsätonttua tai kotitonttua. Tallitontukin voisi olla kyseessä, mutta kun eihän meillä ole tallia. Miehestä joka tapauksessa on kyse, koska naispuoleisilla tontuilla on yleensä vihreä lakki ja nämä Millingtonin tontut liikkuvat punaiset myssyt päässään. 

Mistäkö tiedän? No joko nämä meidän tontut ovat todella hutiloita tai sitten niille on käynyt kalpaten jokun metsän eläimen toimesta. Pieniä punaisia tonttulakkeja nimittäin löytyy jokapuolelta tonttia. Jos ette usko niin katsokaa vaikka!


Siinä sitä nököttää jälleen yksi juuri kaadetun puun juurella. Itse tonttuja ei tosiaan ole näkynyt, mutta näitä pieniä villaisia hattuja on löytynyt jo useampi. Enkä minä ole ainut kuka niitä on nähnyt! Hattu ei kyllä ole ihan perinteisen tonttulakin mallinen eli voisikohan kyseessä olla joku muu kuin tonttu? Menninkäisen ei luulisi punaista hattua pitävän :)

2 kommenttia:

  1. Tää on ollut myös mun lempikirja lapsena! :) Meilläkin silloin asui tonttu, Välikaton Peetu. Ei Peetun liikkeitä kuulunut enää välikatolta sen jälkeen, kun 90-luvun kattolämmitys vaihdettiin vesikiertopattereihin. Myöhemmin ulkosaunallakin asuin tonttu, mutta se oli sen verran salamyhkäinen, ettei siihen päässyt tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoihin taloihin liittyy kyllä paljon ihastuttavaa mytologiaa :)

      Poista