sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pääskynpojat poistuivat pesästä


Tänä kesänä on paljon puhuttu pääskyskannan vähenemisestä ja birdlife.fi kerää tietoja haarapääskyjen ja törmäpääskyjen pesinnästä tänä vuonna.

Meidän pihapiirissä on pääskysiä pyörinyt paljon. Haarapääskyt tunnistamme, mutta onko muu porukka ollut törmäpääskyjä vai tervapääskyjä, siitä ei ihan täyttä varmuutta lentoradan perusteella  ole.

Kaikesta pihassa mellastuksesta huolimatta olemme saaneet tarjota ainakin haarapääskyperheelle kodin aitan vintillä. Kurkihirren alta on kuulunut jo pitkään melkoinen sirputus.


Lentoharjoituksiakin on isolla ja avoimella vintillä helppo tehdä. Tänään poikaset olivat päässeet jo kolmen kattotuolin verran etenemään kodistaan ja nököttivät orella somasti rivissä. Ei tämä sakki enää pesään mahtuisikaan. Pariskunnalla on komeat viisi jälkeläistä. Ainoastaa yksi lipesi kuvauksessa rivistä ja lähti sooloilemaan pitkin kattotuolia. Hyvää matkaa elämään tipuset, tervetuloa ensi vuonna uudelleen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti