Kirjoittelin jo aikaisemmin keväällä pienistä kelirikko-ongelmistamme tien suhteen. Pieni on tietysti suhteellinen käsite, mutta tien kunto on ollut koko kevään ja alkukesän aika arvaamaton. Kaasu pohjassa kun on päästellyt niin aina on perille ja pois tie vienyt. Muutaman kerran pienen jännitysvivahteen kera, kun liejusta on "liippiin" lähdetty.
Kesäkuun alussa kaatelimme ojista jo puut ja raivasimme risukon ja tällä viikolla saapui sitten kaivinkone hieman pyörähtelemään ilonamme. Isolla koneella ja ammattitaitoisella kuskilla ei mennyt kun yksi hujaus ja ojat olivat valmiina.
Rumpuputket laitoimme 315mm halkaisijaltaan olevasta (lujuusluokka SN8) putkesta. Pitäisi pysyä jäätymättömänä ja kestää kovempaakin kulutusta.
Tiemestari tarkastuksellaan, piti nousta ylemmäksi että näkee varmasti tien kallistukset.
Vanhan tienpohjan korjaamisen ja ojien kaivuun lisäksi kone kaivoi uuden tienpiston aitan taakse. Tie kiertää koko aitan ja navetan takaa. Ajatuksena on että navetan taakse tulee meidän parkkipaikat ja autot saadaan pois tästä pihapiiristä.
Vaiheessahan tämä homma vielä on. Kaivinkoneen tasottelun päälle tulee katekangas (onkohan tuo nyt oikea nimi kun kuulostaa niin kukkapenkkimäiseltä?) sen päälle karkeampaa mursketta (0-32) ja sen päälle sitten tasottelemaan hienompaa maa-ainesta (0-16). Tien runko oli onneksi kova, pintaan on vain vuosikymmenten saatossa kerääntynyt multalälli joka ei autoja oikein kestä.
Murskeen ajo alkaa ensi viikolla, katsellaan sen jälkeen miltä näyttää.
P.S. Ihan ilman menetyksiä ei kaiveluista selvitty: ukontulikukka oli juuri avaamassa kukintoaan navetan seinustalla, enkä ollut edes kerennyt sitä kuvaamaan. Nyt se on jossain, onneksi siitä löytyy vielä toinen taimi penkistä niin ei katoa kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti