Luonnon ihmeitä tai inhokkeja

Olen aina ollut sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja jokaiselle meistä täällä on paikkansa. Joidenkin tyyppien kanssa en vaan kuitenkaan tule toimeen, en vaikka kuinka yritän. Millingtonilla olen nyt jo tässä vaiheessa tutustunut kolmeen ryhmään, joiden toivoisin pysyvän nyt poissa meidän reviiriltä jatkossa.

Ensimmäinen tuttavuus oli metsähiiri, raukkaparka oli heittänyt henkensä talon päätyyn. Myöhemmin näitä luurankoja on löytynyt sieltä ja täältä, mutta koska minä nyt kuitenkin olen meistä se, jolla on pienempi siimahäntäfobia, olen niitä siivonnut vähin äänin koiralta (ja isännältä) piiloon vaikka kuinka ällöttää - pahempaa on kuitenkin se, että herra terrierri syö ne ja tulee sitten pussailemaan.

Toinen kohtaaminen tapahtui pari viikkoa sitten, kun herra 12v oli puita hakemassa. Herra saapuu tukka töttöröllä hirmu kyytiä sisälle ilman kalikan kalikkaa ja ilmoittaa, että hänhän ei sitten enää sinne puukasalle mene, siellä on käärme ja oiken kyy sellainen. Minä sitten ritari rohkeana gummisaappaat jalassa paikalle tutkimaan tilannetta, että onko se nyt kyy?

Puut ovat aitan päädyssä pressun alla ja aurinko mukavasti siihen porotti. Lapiolla nostelin pressua ja herra 12v seuratessa tilannetta silmä kovana vierestä. Ja kyllä siellä se oli, iso votkale kun mikä kieputtuneena kerälle. Lapio jäi siihen ja juoksin sisälle huutaen jotain järjen vastaista - upeeta, suorastaan mahtavaa ja erittäin kypsää toimintaa! Lapsen käärmepelko varmaan helpotti kummasti äidin käytöksen myötä! Olen aina uskonut esimerkillä johtamiseen myös työelämässä ja nyt ei ihan menny putkeen tämä homma.

Herra 12v istui sitten sisällä seuraavat kaksi tuntia odottaen, että herra kyy poistuu paikalta. Jouduin internetin ihmeellisestä maailmasta lukemalla vakuuttelemaan ettei se kyy sieltä meidän kimppuun hyökkää, vaan pelkää ihmisiä ja varmasti poistuu tontilta kun liikettä alkaa olemaan enemmän.

Kolmas kohtaaminen oli sitten viime viikonloppuna. Talo on mäen päällä ja tuuli usein käy järveltä mukavasti, mutta kyllä hyttyset, itikat, mäkärät, sääsket mitä näitä nyt onkaan tunkevat ihan joka paikkaan. Koiraparan mahanalunen oli viikonloppuna aivan syöty, samoin koko herra 9v. Pahemmilta allergisilta reaktioilta olemme kyllä välttyneet.

Tänään värkkäilin suojautumisstrategiaa hyttysiä vastaan. Talosta löytyi muutama vanha hyttysverkkokehikko komealla vihreällä verkolla. Irroittelin verkot ja vaihdoin tilalle valkoisen hyttysverkon ja sen päälle pitsiliinan. Mitäs sanotte? Minusta tästä tuli aika kiva!

Keittiössä verkko ja liina on siis erillisessä irroitettavassa pokassa kiinni, jonka voi laittaa paikoilleen vain painamalla silloin kun ikkunaa haluaa auki pitää.

Saunalla tein vähän pysyvämmän ratkaisun ja hyttysverkko + pitsihässäkkä toimii pukuhuoneessa myös verhona.

Nyt kun en kerro, niin vallan kukaan ei huomaa sitäkään että pukuhuoneen ikkunasta puuttuu yksi ruutu kokonaan ja kaksi muuta on varustettu liian pienellä lasilla. Eikä änkee öttiäiset tästä sisään - saattaahan ne tuosta hieman vinksallaan olevan oven raosta sitten tullakin, mutta se on eri tarina sitten se.

Ulko-ovelle pitäisi vielä löytää hyttysverkkoratkaisu. Muovihirvityksiä ei siihen kertakaikkiaan voi asentaa. Pitäisi löytää riittävän tiheällä kudonnalla oleva pitsiverho, jota tähän tarkoitukseen voisi käyttää. Miten se säilyy tassujen kanssa ehjänä onkin haastavampi homma.

Lapset ovat olleet kesälomalla nyt toista viikkoa ja se käy hieman meidän perheen pienimmän voimille! Tänäänkin tuli otettua aika monta spurttia mm. kottikärryjen kanssa juoksevien tenavien paimentamiseksi. Nyt väsyttää sitten niin, ettei eväkään liikahda, mutta hyttysenpistot ovat kyllä jo parantuneet!