Ensimmäinen kunnon kesäpäivä lupiinitaistossa

Tänään sai kaikki sisähommat jäädä taka-alalle. Koko pitkä kesäinen päivä tuli heiluttua koko porukalla ihan pihalla. Se tuntuu kyllä kieltämättä tällä hetkellä niin nahkassa kuin lihaksissakin.

Päivän tärkein agenda oli taistelu lupiineja vastaan. Tätini tuli tässä taistossa jeesaamaan,  ja voi pojat kylläpä niitä olikin!

Voihan se olla, ettei kukaan ollut ehtinyt tässä sateisessa alkukesässä näitä pölyttämään, mutta pelataan varmaan päälle. Kärräsimme kaikki kalliolle kuivamaan ja hävitetään kukinnot polttamalla. Kyllähän nuo tuolta ensi kesänä jälleen nousee, mutta sillon olen varmasti viisaampi enkä anna näiden päästä kukintovaiheeseen.







Päivän iloinen ylläri oli, kun viime keväänä eläkkeelle jäänyt kollega poikkesi kylässä. Tuomisinaan hänellä oli aivan mahdottoman suuret paakut valkosipulia ja vanhoja astioita. Kiitos Maikki, kyllä meidän nyt kelpaa pyhäpävänä kaffetta hörppiä. Toivottavasti osaan kasvattaa noita valkosipuleita yhtä suurella rakkaudella kuin sinäkin.

Tämän maatilaprojektin yksi monista helmistä on ihan ehdottomasti tämä sosiaalinen elämä. Meillä on tämän kevään ja alkukesän aikana käynyt enemmän vieraita täällä maalla, kun viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. 

Naapureitakin piipahtelee tuon tuostakin, vaikka kaupunkilaismittakaavan mukaan meillä ei juuri edes ole naapureita. Kaupungista tällainen kulttuuri on kyllä jo tyystin hävinnyt.

Syy miksi ehkä tarvitsen huomenaamuna jälleen jonkinlaista vinssiä sängystä ylösnousuun paljastuu sitten seuraavasta blogista. Taisin taas innostua vähän liikaa... :)