lauantai 20. kesäkuuta 2015

Sali vastaanotti juhannusvieraat


Kaikilla huoneilla on omat nimensä - tuvan jälkeen Millingtonin suurin huone on sali. Kaiketi se entisaikojen pyhinä käytetty olohuone. Juhannukseksi sali pukeutui tämän hetkiseen parhaaseensa.
Alla kuvat lähtötilanteesta




Pinkopahvit, puukuitulevyt ja nupinaulat saivat kyytiä jo keväällä. Sali on toiminut tähän asti poikien makuuhuoneena. Vanhoista alimmaisista paperitapeteista on mallit tallella tulevaa varten.

Juhannuksen epävakaisesta säästä johtuen pelasimme varman päälle sateen ja itikoiden suhteen ja pitkä pöytä katettiin sisälle ja mihinkäs muualle kuin saliin. Verhot täältäkin vielä puuttuvat, samoin jalkalistat. 

Lattialle ja katolle emme tässäkään huoneessa ole vielä tehneet mitään muuta kun näyttäneet pesurättiä. 





Tämä aivan ihana kukkalauta oli alunperin kettiössä, mutta sinne se ei oikein enää mahdu niin sai muuttaa nyt salin puolelle. Toiseen ikkunaan pitää nyt vaan saada samanlainen.


Syreenit ovat pihassa nyt parhaimmillaan


Onhan tuo muutos aikamoinen omaankin silmää, mutta viilaamistakin on vielä paljon. Onneksi on tullut otettua paljon valokuvia, ettei itsekin ihan sokeudu tässä ympäristössä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti